Kun sydän pysähtyy, sekunnit ratkaisevat. Elämän voi vielä pelastaa nopeasti aloitetulla maallikkoelvytyksellä, tämä jo tiedetään. Eri puolilla maailmaa on tutkittu, kuinka usein maallikko aloittaa elvytyksen ja miten esimerkiksi elvytettävän sukupuoli saattaa siihen vaikuttaa. Näyttäisi siltä, että mies saa hätätilanteessa todennäköisemmin elvytystä kuin nainen.
Elvytyksen ja ensiapukoulutuksen pelastava voima
Vuonna 2023 julkaistiin Tanskassa tutkimus, jossa kerättiin aineistoja elvytyskoulutuksen saaneista henkilöistä sekä sairaalojen ulkopuolella tapahtuneista sydänpysähdyksistä 15 vuoden ajalta. Tutkimuksessa oli tietoa yli 51 000 sydänpysähdyksestä sekä lähes 2,7 miljoonasta suoritetusta elvytyskoulutuksesta. Tuon ajanjakson aikana ensiapukoulutuksien määrä lisääntyi Tanskassa merkittävästi, koska elvytyskoulutus tuli lakisääteisesti osaksi ajokortin suorittamista. Tutkimus osoitti, että koulutettujen henkilöiden määrän kasvaessa myös maallikkoelvytys aloitettiin useammin ja mikä tärkeintä, myös sydänpysähdyksestä selviytyneiden määrä kasvoi. (Lähdetutkimus)
Edellä mainittu tutkimus siis vahvistaa jo aiemmin tiedettyä totuutta: jokainen elvytyksen aloittava maallikko voi pelastaa hengen ja ensiapukoulutuksilla on tärkeä merkitys elvytystaitojen ja -tiedon levittämisessä ja auttamiskynnyksen madaltamisessa. Kouluissa, työpaikoilla ja harrastusten parissa suoritetut ensiapukurssit parantavat valmiuttamme kohdata yllättävä hätätilanne.
Vaikuttaako sukupuoli selviytymiseen?
On olemassa myös tutkimuksia siitä, vaikuttaako elvytettävän sukupuoli sydänpysähdyksestä selviytymiseen. Yksi viimeisimmistä on Aurstraliassa, vuonna 2024 julkaistu tutkimus, jossa havaittiin, että naispuoliset henkilöt saivat maallikkoelvytystä selkeästi harvemmin kuin miehet. Sekä kodeissa, että julkisissa tiloissa tapahtuneissa sydänpysähdyksissä oli eroja nais- ja miespuolisten saaman elvytyksen välillä.
Osa eroista selittyi sillä, että hätäkeskus tunnisti sydänpysähdyksen huonommin, jos uhri oli nainen. Tämä hidasti tai esti puhelinelvytysohjeiden ja siten myös elvytyksen aloittamisen. Tutkimuksessa havaittiin myös, että defibrillaattorin käyttö oli naisille alhaisempaa. (Lähdetutkimus)
Miehet vaikuttavat siis saavan useammin elvytystä sydänpysähdystilanteessa, kuin naiset. Nämä havainnot herättävät kysymyksen, miten voisimme vaikuttaa tähän epäkohtaan esimerkiksi ensiapukoulutuksessa.
Miksi naista ei elvytetä?
Samansuuntaisia, sukupuolten väliseen epätasa-arvoon viittavia tutkimustuloksia on saatu myös Euroopasta. Kun Euroopan elvytysneuvosto (ERC) julkaisi syksyllä uusimmat elvytyssuosituksensa, niin seminaarissa nostettiin esiin Tanskassa tehty selvitys, jonka mukaan sielläkin julkisissa tiloissa miehillä on n. 9 % suurempi todennäköisyys saada elvytystä kuin naisilla. Pilotutkimuksella oli Tanskassa myös yritetty selvittää, mitä ovat esteet naisen elvytyksen aloittamiselle.
Esiin nostettiin useampiakin syitä, miksi nainen ei saa elvytystä tai se aloitetaan hitaammin, kuin miehelle.
Sosiaaliset ja kulttuuriin sidonnaiset syyt
Pukeutuminen ja erityisesti rintaliivit saattavat vaikuttaa maallikon halukkuuteen aloittaa elvytys. Elvyttäjä saattaa kokea epävarmuutta tai häpeää, koska elvytystilanteessa joutuu koskettamaan ja paljastamaan rintakehän ja sen myötä naisen rinnat. Joissain tapauksissa oli noussut esiin huoli normien rikkomisesta tai että ympäristö tulkitsee koskettamisen ja rintojen paljastamisen väärin. Elvytystilanteessa ensimmäiset sekunnit ovat ratkaisevia ja tällä hyvin ymmärrettävällä ja inhimillisellä epäröinnillä on kuitenkin suora vaikutus naisen eloon jäämisen mahdollisuuteen.
Koulutuksen ja harjoittelun puutteellisuus
Pilottitutkimuksessa oli havaittu myös, että ensiapukoulutuksissa ei harjoitella elvytystä todentuntuisesti niitä tilanteita varten, joissa elvytettävä on nainen. Totta, enpä ole nähnyt toistaiseksi markkinoilla yhtään elvytysnukkea, jolla olisi rinnat tai edes rintaliivit. Tämä huomio herättää näin ensiapukouluttajana myös pohdintaa siitä, miten voisimme jatkossa pelkän teknisen osaamisen lisäksi huomioida ensiapukoulutuksissamme paremmin myös erilaisia asenteita ja kulttuuritaustoja ja niiden vaikutuksia ensiapuosaamiseen.
Elvytys kuuluu kaikille
Maallikkoelvytys voi pelastaa elämän. Uusimmat elvytystutkimukset osoittavat selkeästi, että koulutuksella ja asenteilla on merkitystä. Jokainen elvytyskoulutus, jokainen toistettu elvytysharjoitus ja jokainen elvytystietoisuutta lisäävä keskustelu ja artikkeli voivat kasvattaa todennäköisyyttä, että elvytys aloitetaan empimättä. Elvytyksen aloittaminen ei saisi missään oloissa riippua elvytettävän iästä, sukupuolesta, ulkonäöstä tai paikasta.
Jos etsit ammattitaitoista ensiapukouluttajaa työpaikallesi tai harrasteporukallesi, älä epäröi ottaa yhteyttä. Autamme mielellämme.
Teksti: Kaisa Telilä, ensiapukouluttaja ja koulutusyrittäjä, Auts-Tuote Oy (10.12.2025)




