Koronakevään kuulumisia

Koronakevään kuulumisia

Kevät 2020. Koronakevät, jonka me kaikki tulemme muistamaan. Yllätysten kevät, joka odottamatta ja varoittamatta asetti niin yritykset, kuin yksityishenkilötkin tilanteeseen, missä jouduimme puntaroimaan jokapäiviäisiä arkisia toimintatapojamme ja toimintojen välttämättömyyttä suhteessa omaan ja lähimmäistemme terveyteen ja turvallisuuteen. Kevät, jolloin koko maailma pysähtyi pienen viruksen edessä ja itsestään selviltä tuntuvat asiat, kuten kokoontumiset yhteen työkavereiden, ystävien ja perheiden kesken eivät enää olleetkaan mahdollisia. Tässä vähän kuulumisia, miten COVID-19 -taudin ennaltaehkäisytoimet ovat tähän mennessä vaikuttaneet meihin ja meidän toimintaamme.

Maaliskuun sokkivaihe

Työpaikkojen lakisääteiset ensiapukoulutukset ovat meidän yrityksemme päätulonlähde. Koulutustoiminnassamme on aina korostunut toiminnallisuus ja kursseilla osallistujat ovat päässeet tekemään runsaasti käytännön ensiapuharjoituksia, koska tutkitusti tämä on paras ja mieleenpainuvin tapa opetella ensiaputaitoja. Harjoituksissa, kuten tajuttoman henkilön kylkiasentoon kääntämisessä, ollaan hyvinkin läheisessä kontaktissa kurssikavereiden kanssa. Niinpä maaliskuussa, kun koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi kiellettiin julkiset kokoontumiset, työntekijät kehoitettiin mahdollisuuksien mukaan siirtymään etätöihin, oppilaitokset siirtyivät etäopetukseen ja lähikontakteja toisiin ihmisiin pyydettiin välttämään, meidän kurssikalenterimme tyhjentyi. Simsalabim! Tapahtui katoamistemppu, parissa päivässä kaikki sovitut työt vain katosivat. Raskain mielin ja sydämin jouduimme lomauttamaan kouluttajamme ja perumaan kaikki keikkakouluttajltamme tilatut työt kevään ja kesän osalta. Jäljelle jäi kaksi yrittäjää, tyhjä tilauskalenteri ja epäusko siitä, että voiko tämä olla oikeasti totta ja mahdollista.

Huhtikuu, käsidesiä, ”tarttis-hommia” ja kehitystyötä

Alkujärkytyksen jälkeen oli aika kääriä hihat. Asiakkaat kyselivät käsidesiä, suojakäsineitä ym koronakevään hittituotteita ja niitä saimmekin vähän kerrallaan varastoomme ja myytäväksi. Aloitimme Huittisissa ovelle-toimitukset. Autshop -verkkokauppa oli aivan liian pitkään ollut oman onnensa nojassa ja odottanut hetkeä, jolloin ehtisimme päivittää sinne tuotteitamme myyntiin. ”Tarttis tämäkin laittaa verkkokauppaan” oli jo lähes vitsiksi muodostunut lausahdus entisessä arjessamme, jolloin koulutustoiminta piti meitä kiireisenä. Nyt on ollut aikaa. Kirjoittelimme tuotekuvauksia, otimme ja muokkasimme tuotekuvia ja huhtikuun loputtua voimmekin iloisena todeta, että monta ”tarttis-hommaa” on tullut tehtyä verkkokaupan puolella.

Verkkokaupan päivitystyön ohella olemme ryhtyneet kehittämään koulutustoimintaamme. Muutamat asiakasyrityksemme ovat tarvinneet ensiapukoulutuksen työntekijöilleen koronasta huolimatta. Olemme toteuttaneet nämä muutamat kurssit pienryhmissä (9 + 1). Jo ennen korona-aikaakin olemme aina huolehtineet koulutusvälineiden puhtaudesta, mutta nyt olemme kiinnittäneet siihen erityistä huomiota yhdessä huolellisen käsihygienian kanssa. Osallistujat saavat omat, henkilökohtaiset harjoitusvälineet käyttöönsä kurssin alkaessa. Harjoituksia olemme tehneet soveltaen, ilman lähikontakteja ja riittävää turvaetäisyyttä kurssikavereihin noudattaen. Voit halutessasi lukea aiemmasta artikkelistamme, miten huomioimme koronavirustartuntojen ennaltaehkäisystä lähiopetuksena toteutettavissa ensiapukoulutuksissamme.

Elvytysharjoittelu sujuu kurssilla hygieenisesti oman, henkilökohtaisen harjoitusnuken avulla.

Ensiapukoulutuksen vieminen verkkoon ja toteuttaminen etänä on pakottanut meidät tosissaan pohtimaan, miten käden taitoja voi kouluttaa digitaalisten työkalujen avulla, ilman kouluttajan fyysistä läsnäoloa ja ohjausta. Olemme huomanneet, että itse asiassa on ollut hyvä pysähtyä kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja ja kehittää uusia toimintamalleja. Samaan lopputulokseen, eli ensiaputaitojen oppimiseen, voi päästä erilaisia koulutusmenetelmiä hyödyntäen. Verkko- ja etäkoulutukset ovat tätä päivää ja monella muulla alalla jo yleisesti hyödennettyjä. Ne eivät varmastikaan tule kokonaan korvaamaan perinteisiä, lähiopetuksena toteutettuja ensiapukursseja, mutta uskomme, että verkkokurssit ovat osalle ihmisistä varsin hyvä vaihtoehto ja toimiva tapa suorittaa ensiapukoulutus myös korona-ajan jälkeenkin. Mielenkiinnolla seuraammekin, minkä kannan viranomaiset ottavat verkossa suoritettaviin ensiapukoulutuksiin. Täyttävätkö ne työturvallisuuslain asettamat vaatimukset? Ja tuleeko KELA hyväksymään etäkoulutusten kustannukset osaksi ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa?

Toukokuu, verkko- ja etäkoulutukset käynnistyvät ja katseet kohti syksyä

Kuten niin moni muukin, myös me odotamme, että viimeistään syksyllä koronavirustilanne olisi jo sen verran helpottanut, että ainakin riskiryhmiin kuulumattomat ihmiset olisivat voineet palata työpaikoilleen sekä kouluihin ja arkemme alkaisi hiljalleen normalisoitua. Sitä odotellessa tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden opetella ja ylläpitää tärkeitä ensiaputaitoja etänä. Ensiavun webinaarissa osallistujat ovat mukana kurssilla ja seuraavat opetusta omalla tietokoneella, puhelimella tai tabletilla. Voit tilata etäkurssin rymällesi samaan tapaan kuin perinteisen ensiapukurssin ja valita teille parhaiten sopivan ajankohdan. Täysin itsenäisesti verkossa suoritettavien ensiavun verkkokoulutusten kehitystyö on meillä myös hyvässä vauhdissa ja pyrimme saamaan ne asiakkaidemme käyttään vuoden 2020 aikana.

TOUKOKUUN TARJOUSKAMPANJA! Vaikean kevään jälkeen uskoamme tulevaan vahvistaisi tieto siitä, että työt jatkuvat jälleen viimeistään syksyllä. Joten ajattelimme ehdottaa sinulle seuraavaa: Tilaa ensiapukurssi ryhmälle toukokuun aikana, niin saat huikean 15 % alennuksen kurssihinnasta! Tarjous koskee kaikkia uusia, normaalihintaisia ja sitovia kurssivarauksia, jotka tehdään 31.5.2020 mennessä. Kurssiajankohta voi olla koska tahansa tämän vuoden aikana. Kurssi toteutetaan vallitsevien viranomaisohjeistusten puitteissa. Esimerkiksi jos kurssin ajankohtana on edelleen voimassa kokoontumista rajoittavia viranomaisohjeita, ne huomioidaan kurssin toteutuksessa. Kurssin voi tarvittaessa yhden kerran siirtää maksutta myöhempään ajankohtaan, kunhan siirrosta sovitaan viimeistään 2 viikkoa ennen koulutuksen alkua. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä , niin suunnitellaan yhdessä ryhmällesi sopiva koulutuskokonaisuus. Voit myös tutustua itse kurssivalikoimaamme täällä.

Tässä lyhyesti meidän kuulumisiamme tämän koronakotoilun keskeltä. Malttia, sitkeyttä ja voimia sinulle. Yhdessä tästä selvitään, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Teksti: Kaisa Telilä, th, ETK, Auts-Tuote Oy